Hartikka

Aumamäki

Aumamäki on pieni noin 7 hehtaarin harju Vuonteelta Kirkkoniemen kärkeen ulottuvalla harjujaksolla. Harjun aumanmuotoinen pohjoiskumpare on osa luonnonsuojelulailla suojeltua Natura 2000-aluetta, jolla arvellaan muinoin pidetyn kokouksia ja käräjiä.  Se on myös osa museoviraston rauhoittamaa kivikautista muinaismuistoaluetta.

Aumamäki kohoaa ympäröivästä harjukankaasta noin 15 metrin korkeuteen. Se sijaitsee kivikautisen kalmiston ja asuinpaikkojen lounaispuolella. Kivikauden aikana sillä on saattanut olla myös rituaalista merkitystä. Vainajien kasvot haudoissa ovat olleet Aumamäkeen päin.

Kasvillisuus on hyväkuntoista puolukkatyypin metsää. Mäen laelta avautuvat mainiot näkymät ympäröivään kangasmaastoon ja koskelle päin. Mäen sivuitse, sen itäpuolella, kulkee vanha Papintie, jota pitkin papit kulkivat Alatalosta Hartikan kirkkomaalle.

Aumamäki on suojeltu sekä muinaismuistolailla että maa-aineslailla, joten maaperän kaivaminen, louhiminen, tasoittaminen, täyttäminen sekä muut alueen luonnontilaa vaarantavat toimenpiteet ilman maisematyölupaa on kielletty.

 

Hartikan kirkon rauniot ja kirkkomaa

Hartikan kirkko otettiin käyttöön v. 1593, joka on Laukaan kunnan sekä Laukaan seurakunnan syntyvuosi. Tuolloin elettiin Ruotsin ja Venäjän 25-vuotisen sodan sekä nuijasodan aikaa. Kirkon paikka on tunnistettavissa nurkkahirsien sekä sammaloituneiden kivijalan jäännösten avulla. Kirkon alla ja ympärillä on ollut useita hautoja. Ensimmäinen kirkkoherra oli ”Laukaan kummi” Erkki Markunpoika Laukaalainen. Kirkon hirsinurkkaus on Keski-Suomen vanhin puurakennusten jäännös.

Kirkko rakennettiin vuosina 1589-1591 Kirkkolahden suvannon reunaan  luonnonkauniin harjun itärinteelle (nykyisin Kirkkoniemi). Rakennus on ollut itä-länsisuunnassa 9,5 metriä leveä ja 12,5 metriä pitkä suorakaide.

Kirkkomaalle johtavan portin sisäpuolella on näkyvissä sammaloituneita kiviä, jotka ovat olleet kirkon eteläseinustalla sisäänkäynnin kynnyksellä ja asehuoneessa.  Lukitussa suojakatoksessa kirkkomaan perällä säilytetään kirkon luoteisnurkan kuutta salvoshirsikerrosta.  Sakaristo on ollut pohjoissivustan itäpään ulkonemassa (3 m x 2,5m).  Kuorin pohjakivet voi löytää runkohuoneen itäpäästä.

Nurkkakivet ovat tasapintaisia. Kahdessa nurkassa on perustana ollut nyrkin kokoisia kiviä, joita on tiivistetty pien ja tuohen sekoituksella.

Kirkko jäi pois käytöstä, kun uusi kirkko rakennettiin v.1685 Laukaan keskustaan Pellosniemeen. Kirkko oli pystyssä vielä 1750, kunnes lahosi paikoilleen. Kirkkomaa on muinaismuistolailla rauhoitettu kohde. Simunankosken edistysseura rakensi hirsisalvokselle suojakatoksen v. 1912.

Nykyään kirkkomaalle on rakennettu puinen alttari ja risti sekä kellotapuli.

Seurakunta järjestää hartauksia paikalla jouluaattona sekä heinä-elokuussa. Youtube: Kirkkomaajuhla Hartikassa 2013

Kirkkoväki kulki erämaakirkkoonsa pääosin vesitse vielä 1900-luvun alussa. Kesäisin soudettiin kirkkoveneillä ja talvisin kuljettiin hevosilla jääteitä pitkin. Kirkkoon pääsi Lievestuoreenjärven, Kuusveden-Kynsiveden sekä Saraaveden suunnista.

Ensimmäinen kirkkoherra oli Ericus Marci Finno eli Erkki Markunpoika Laukaalainen. Hän allekirjoitti nimellä Ericus Marci in Laucas v. 1593 Uppsalan kokouksessa päätöksen, jossa Lutherin oppi julistettiin Suomen uskon pohjaksi ja niin luovuttiin katolisuudesta. Nimi tuli Laukaan kirkon mukaan, joka sijaitsi vanhoissa kartoissa Laucasvirran ja Laucaskosken rannalla (nyk. Tarvaalanvirta).   Näin Laukaa irrottautui emopitäjä Rautalammesta ja syntyi itsenäinen Laukaan kappeliseurakunta.

Kirkkoherra asui Puttolan talossa kolmen kilometrin päässä, nykyisen Alatalon mailla. Papin polku kirkkoon kulki rantoja pitkin. Papintieksi kutsutusta reitistä on jäljellä paikoitellen vanhaa polunpohjaa sekä nk. Papinkivi Alatalon pellon keskellä.

Hartikan kivikautinen muinaismuistoalue ja kivikauden ajan löydöt

Hartikan kivikautiset asuinpaikat ja punamultahaudat

Hartikan ladon luota lähtee pieni kärrytie kaakkoon kohti hiekkakuoppaa. Syksyllä 1986 Museoviraston intendentti Kaarlo Katiskoski havaitsi Sahinjoen varrella sijaitsevan hiekkakuopan reunoilla punertavaa maata, muutaman tulisijan nokisine kivineen sekä saviastianpaloja, kvartsi- ja piiesineitä sekä palaneita luunsiruja. Havainnon avulla päästiin valtakunnallisesti merkittävän kivikautisen asuinpaikan ja hautakalmiston jäljille.

Löydön sijainti kertoo paikan olleen jo 5000 vuotta sitten tärkeä kohtauspaikka. ”Kylä” sijaitsee  Kuusveden ja Lievestuoreenjärven ja Saraveden yhtymäkohdassa. Nykyään se on maastossa lähellä Sahinjokea ja näkyy kangasmetsässä tasaisempana ”harjuniemekkeenä”, jonka pohjois-, itä- ja etelä-lounaisrinteiltä löytyivät haudat (15 kpl) ja viisi asuinpainannetta. Museovirasto ajoitti löydöksen kampakeraamiselle kaudelle 3300-2500 eKr.

Kivikaudella ilmasto oli lämpimämpi ja vesi lainehti noin 10 metriä nykyistä korkeammalla. Hartikan asuinpaikat ja punamultahaudat ovat noin + 96-95 metrin korkeuskäyrällä. Kylälle pääsi hyvin harjuselännettä ja vesireittejä pitkin. Ympärillä avautuivat laajat järvenselät saarineen. Metsässä kasvoi lehmuksia ja tammia.

Niemekkeen kaakkoiskärjessä erottuu kaksi selvää laakeaa asumuspainannetta, kolmas on niemekkeen eteläreunalla, kalmistoalueen alapuolella. Paikalle on pystytetty vuonna 2000 Museoviraston informaatiotaulu.  Ennen muinaislöytöjä keskellä aluetta oli hiekanottoalue, jonka vuoksi osa asuinpaikkoja ja kalmistoa ehti tuhoutua, mutta paljon on myös säilynyt tutkimusta varten.

Kalmisto on tähän mennessä Keski-Suomen vanhin ja ainoa löydös. Harjanteen laelta löytyi kaksoishauta. Lähistöltä löytyi vielä kolme kokonaan ja kolme osittain esille saatua punamultahautaa. Vainajista löytyi luiden ja hammasten kappaleita. Meripihkaesineitä eli kivikauden kultaa on löytynyt haudoista 26 kpl, piiesineitä 12 kpl sekä liuskerenkaita. Piiesineet olivat tuontitavaraa luoteis-Venäjältä Valdain alueelta.

Savolanniemeltä, Tarvaalanvirran länsipuolelta on löytynyt kaksi muuta asuinpaikkaa. Kirkkoniemestä ja Kirkkosaaresta on löydetty pyyntikuoppia ja kosken lähiympäristöstä useita yksittäisiä kiviesineitä sekä puinen reenjalas esiroomalaiselta rautakaudelta.

Noin 5 km alavirtaan on Saraakallion kalliomaalausalue. Maalauksista  osa on Hartikan asutuksen aikaista ja luultavasti saman väestön tekemiä. Suurin osa Saraakallion maalauksista on tehty aikana, jolloin Hartikka oli vielä veden peitossa. Hartikka on säilynyt tärkeänä kohtaamispaikkana historiallisena aikanakin, mistä kertoo Laukaan ensimmäisen Hartikan kirkon (v.1593) paikka n. 400 metrin päässä muinaisjäännösalueelta.

Aumamäki on ollut kokoontumiskäräjäpaikkana ja kivikauden aikana sillä on saattanut olla myös puolustuksellista ja rituaalista merkitystä. Vainajien kasvot olivat haudoissa kohti Aumamäkeä, jota on kutsuttu mm kuninkaanhaudaksi. Aumamäellä on muinaisrantatörmä korkeudella + 101. Mäki on osa muinaismuistolailla rauhoitettua aluetta. Se on myös Natura 2000-kohteena suojeltu.

Lisätietoa muinaisjäännöksistä:

Mikä on muinaisjäänös: www.nba.fi/fi/kulttuuriymparisto/arkeologinen_perinto/mika_on_muinaisjaannos

Museoviraston muinaisjäännösrekisterisivut: www.kulttuuriymparisto.nba.fi  

Suomen Muinaispolut: www.muinaispolut.fi

Arkeologian oppimateriaalit: www.helsinki.fi/arkeologia/opiskelu/elektroniset_oppimateriaalit.html

Keski-Suomen Museo: Arkeologia

Kivikausi

Kivikauden kulttuurimaisema

 

Retkipaikka.fi: 

– Kirkkoniemi/Hartikka

– Saraakallio

 

Hartikan torppa – yksityinen kotimuseo

HARTIKAN TORPPA

Hartikan torpassa voi kokea ja nähdä, miten ennen vanhaan on eletty. Tieto torpasta löytyy vuoden 1690 asutuskirjoista yhtenä Laukaan vanhimmista asuinpaikoista. Se on entinen Kuusveden sepän torppa. Sepän ammatti kulki suvussa perintönä.

Hartikan tilan pihapiiri on kauniissa maisemassa korkean ja kapean mäkiharjanteen päällä lähellä Tarvaalanvirtaa metsän ja pellon rajalla. Jo kivikauden ihmiset löysivät Hartikan esinelöydösten perusteella 6500 eKr. Hyvät metsästysmaat ja kalavedet houkuttelivat asettumaan aloilleen.

Kihlakunnanoikeus määräsi v. 1690, että kosken rannalla olevan sepän torpan omistusoikeus kuului suhteellisesti Kuusveden kylän kaikille taloille.

Perimätiedon mukaan Hartikan suku oli Pohjan Torniosta ja ensimmäinen asukas oli seppä, joka  oli  tunnettu suurena poppamiehenä. Ilmeisesti seppä harrasti sivutyönään sairaiden parantamista. Vuona 1727 torpparina mainitaan seppä Juhani Hartikka. Isojaossa torppa jäi Niemelän virkatalolle, jonka jälkeen ”torppakontrahti” siirtyi Tahkokorven tilalle. Torpparivapautuksen aikaan Hartikasta tuli itsenäinen tila 1920-luvulla.

Vanhan hirsirakennuksen päädyssä on savupirtti 1600/1700-luvulta. Itäpääty on rakennettu 1800-luvulla. Alunperin rakennuksessa oli läpikuljettava kuisti, johon rakennettiin keittiö ja suljettu eteineen 1900-luvun puolella. Matalalla hirsitorpalla on kivijalka ja maapohja sekä satulamainen aaltopeltikatto. Pihamaan läpi kulkee entinen papintie, jota pitkin oletetaan Pietari Brahenkin kulkeneen kirkossa vieraillessaan.

Torpassa asuttiin vuoteen 1962 saakka, jolloin valmistui nykyinen asuttu päärakennus. Pihapiirissä on lisäksi navetta ja varastorakennuksia.  Savupirttiä entisöitiin ja esineistöä kerättiin erityisesti 1990-luvulla. Vuonna 2003, uuden omistajan myötä, torpan itäpääty entisöitiin ja museon esineistöä asetettiin esille. Museo on yksityinen kotimuseo, jota esitellään sopimuksen mukaan.

Museo on avoinna vain tilauksesta.

Museon osoite: Hartikantie 25, 41325 Laukkavirta, puh. 0400 641349

Lähde:  Laukaan historia I s. 232, Kari Rahkola 2004, Keski-Suomen museo/ Osmo Kaitalehto 14.6.1983.

 

TAPAHTUMIA

Laukaan seurakunta järjestää kirkkomaalla hartauksia jouluaattona ja heinä-elokuussa. Lisätietoa tapahtumakalenterissa.

Kirkkomuseo Laukaan kirkonkylällä

Hartikan alue ja siellä olevat muinaisjäännökset on suojeltu muinaismuistolailla:

” Kiinteitä muinaisjäännöksiä suojaa muinaismuistolaki. Ne ovat suojeltuja ilman erillistä viranomaispäätöstä.

Kiinteän muinaisjäännöksen kaivaminen,peittäminen, muuttaminen ja poistaminen on kiellettyä ilman muinaismuistolain nojalla annettua lupaa.

Kiinteään muinaisjäännökseen kuuluu suoja-alue, joka on tarpeen jäännöksen säilyttämiseksi.”